K-Kauppiasliitto
Muuta tekstin kokoa
Pienennä tekstin kokoaNormaali tekstikokoSuurenna tekstin kokoa
Tulosta sivu
Tulosta sivu

 

ylalogo2011netti

Yhteiskuljetukset busseilla

Bussikuljetukset Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.
Meno lauantaina 5.11.2011 alla olevan aikataulun mukaisesti. Tuloaika Tampereelle on noin klo 09.30.           
           
Bussikuljetukset paluumatkalle sunnuntaina 6.11. oman hotellinne edestä. 
Paluu alkaen klo 11:00 tulomatkan aikana sovitussa hotellijärjestyksessä.
HUOM! Tämä siksi, että samalla linja-autolla matkustavia henkilöitä asuu eri hotelleissa. Paluukuljetus tapahtuu paikkakunnittain käännetyssä järjestyksessä.
Huom! Katso erikseen yöpaluu 6.11., jonka reitit busseineen on suunniteltu vain niihin ennakkoon varanneille henkilöille.           
           
HUOM! Kuljettajat vastaavat aikataulun pitävyydestä! Jokainen etukäteen yhteiskuljetuksen varannut matkustaja huolehtii itse siitä, että on riittävän ajoissa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sujuvuuden ja onnistumisen kannalta on kaupan yhteyshenkilön tarkoin etukäteen käytävä läpi oman porukkansa pysähdyspaikka ja kelloaika. Bussit nimilistoineen on mitoitettu vain ennakkoon varanneille henkilöille.

Bussiaikataulu la 5.11.2011

Paikkakunta Pysähdyspaikka Klo
Reitti 1
Vaasa Kaupungintalo 5:25
Kauhajoki Linja-autoasema 6:45
Parkano Shell 8:20
Reitti 2
Pori Linja-autoasema 7:50
Reitti 3
Kauhava Linja-autoasema 6:05
Lapua Linja-autoasema 6:25
Seinäjoki Matkakeskus 6:55
Jalasjärvi  Neste 7:35 
     
Reitti 4
Rauma Linja-autoasema 7:35
Eura Linja-autoasema 8:05
     
Reitti 5
Jyväskylä Matkakeskus 7:25
Jämsä Linja-autoasema 8:10
Reitti 6
Raisio Kaupungintalon pysäkki 7:00
Turku Kauppatori, Yliopistonkatu 7:20
Reitti 7
Salo Linja-autoasema/tilausajolaituri 7:20
Forssa Linja-autoasema 8:20
Reitti 8
Kajaani Linja-autoasema 2:40
Kuopio Linja-autoasema/tilausajolaituri 5:00
Reitti 9
Imatra Linja-autoasema 4:40
Joutseno Linja-autoasema 5:00
Lappeenranta Matkakeskus 5:20
Reitti 10
Hamina Linja-autoasema 5:25
Karhula Linja-autoasema 5:45
Kouvola Matkakeskus 6:30
     
Reitti 11
Savonlinna Linja-autoasema  4:00 
Mikkeli Matkakeskus 5:30
Kangasniemi Shell 6:15 
     
Reitti 12     
Joensuu Linja-autoasema 3:15
Varkaus Linja-autoasema 4:55 
Pieksämäki Linja-autoasema 5:30 
     
Reitti 13     
Nummela Linja-autoasema  6:55
Hyvinkää Linja-autoasema  7:45
Riihimäki K-citymarket 8:05
Hämeenlinna Linja-autoasema 8:35
     
Reitti 14     
Lahti Marolankadun tilauspysäkki 7:50
     
Reitti 15     
Porvoo Linja-autoasema 6:40 
Vantaa, Tikkurila Hotelli Vantaa 7:10
Vantaa, Myyrmäki RT-asema/bussi 7:30
     
Reitti 16     
Espoo, Leppävaara Sello/linja-autoasema 7:15
     
Reitti 17    
Helsinki, Itäkeskus K-citymarket 6:45
Helsinki, keskusta Mikonkadun tilausajopysäkki 7:15
     
Reitti 18    
Vantaa, Tikkurila Hotelli Vantaa 9:10
Vantaa, Myyrmäki RT-asema/bussi 9:30
     
Reitti 19    
Helsinki, Itäkeskus K-citymarket 8:45 
Helsinki, keskusta Mikonkadun tilausajopysäkki 9:15
Espoo, Tapiola Hotelli Garden 9:30
Espoo, Leppävaara Sello/linja-autoasema 9:45

Ongelmatilanteissa lisätietoa yhteiskuljetuksista                    
Bussireitit ja aikataulut:
Polarbus Oy, Leif Elers, puh. 0400 433 220
                                           


Kirjaudu jäsensivuille
Käyttäjätunnus Salasana
ktp2011 juliste netti

Poutapilvi web design Oy